lauantai 1. joulukuuta 2018

4.11. - 12.11.2018 JPN PART 2 - shopping -

Japanin ostokset 

Tässä postauksessa esittelen teille mitä tulikaan ostettua Japanista, eiköhän aloiteta!



Ensimmäisenä haluan esitellä teille kengät jotka ostin harajukun kenkäkaupasta, olin jo ennen Japaniin lähtöä päättänyt että etsisin jotkut kengät käsiini. Näillä oli noin 80€ hintaa, mutta nää tuntuu olevan ihan kunnon materiaaliakin joten ihan normi hinta tälläisistä kenkuleista. 





Kasasin yhteen kuvaan kaikkea pientä sekalaista, josta otin useamman kuvan. Tästä löytyy erillaisia herkkuja, sakea, liisa ihmemaa kaupasta ostettua juotavaa ja avaimenperiä. En tiennyt että noista orangina juotavista on tehty karkkejakin. Sen lisäksi Wonka suklaalevy, jonka löytämistä oon odottanut siitä saakka kun näin kyseisen leffa aaa että ♥  Näiden minkää hintoja en muista valittettavasti. 






Käytiin Alice on Wednesday kaupassa, ja oisin voinut ostaa sieltä niin paljon kaikkea.. Mukaan kuitenkin tarttui pupu sormus, kruunu kaulakoru, suklaata, avaimenperä ja juoma joka näkyi ylemmässä kuvassa. Juomaa en ole vielä maistanut enkä suklaata, mutta kruunu ja sormus on päässyt kovaan käyttöön siinä missä avaimenperäkin. Ihastuin ikihyvin kyseiseen kauppaa tavaroiden ja sisustuksen myötä. 

Seuraavaksi vähän bändeiltä tavaraa. Aloitetaan the GazettE bändistä. Heiltä ostin nallen, pyyhkeen, paidan sekä avaimenperän. Laiskuus iski tässä vaiheessa ja kuvasin ainoastaan pyyhkeen, sillä kaikki muut olivat jo löytäneet paikat muaalta kuin kameran edestä. Ehkä jossain vaiheessa kuvailen niitä tänne, mutta saapi nähdä. Alhaalla kuitenkin kuva pyyhkeestä: 


Ja sitten vähän levyjä. Ostin Miyavilta live DVD'n: 25 Shunen Kinen Koen Tokyo Geijutsu Gekijo 5 Days -Dokuso-, Reign bändiltä 666 albumin, D bändiltä live DVD'n Vampire Chronicle - V-Best Selection, Dadaromalta This is "LIVE" albumi, Miyavilta Hitorigei albumi. Nää kaikki edeltävät olivat Closet Child kaupasta, ja Bloody Rose "Best Collection 2007-2011" D 'ltä on Tower Records myymälästä. 
Mistään näistä en oo säästänyt hintoja, joten ehkä te ette niitä tarvitse. Closet Child kaupasta ostetut olivat muistaakseni kaikki käytettyjä.


Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä on FARSTAR liikkeestä ostettu paita, tällä taisi olla hintaa päälle 50€, mutta pakko sieltä nyt oli sentään jotain saada mukaan matkaan. Kaupan päälle tuli mukaan muutama tarra, sekä pinssi. Meinasin jo kerran hävittää kyseisen pinssin, mutta kuulin sen tippuvan ennen kui jäi jälkeen.  







Tälläisiltä näyttää hankinnat Japanista, olisi varmasti tullut ostettua vielä paljon enemmänkin mutta piti vähän jarrutella ettei ihan koko Japani tullut mukaan. Pitäähän sitä olla jotain mitä hankkia sitten ensi kerralla, heh...


Nyt toivotan teille kaikille mukavaa viikonlopun jatkoa! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti