Kamijo 01032015

Kamijo 1.3.2015

Oli suuret suunnitelmat Nooran kanssa; jonotetaan aina kymmenestä saakka. Pakattiin edeltävänä iltana ja poikettiin vielä siwassa yhdeltätoista illalla ostamassa syötävää jonotusta varten. En ollut niin innoissani jonottamisesta, mutta silti todella innoissani keikasta ja tulevasta päivästä. Joskus oon aina miettinyt, että mitä jos viimetingassa vaikka loukkaantuisi tai sairastuisi – mitäs sitten?

Jo yöllä vääntyilin kylmästä tuskaisen hikisenä. Aamulla herätessäni kahdeksalta vakuuttelin, että pystyn kyllä tähän ja olen ihan kunnossa. Kuume mittari näytti 38 °C, joka oli totuus voinnistani. Jonotus oli pakko yliviivata, mutta keikan yliviivaaminen nostatti kyyneleitä väkisinkin silmiin. Sisulla läpi kiven, niin päätin.

Lääkkeiden avulla pääsin seuralaiseni Nooran kanssa Glorian eteen hieman jälkeen kuuden. Onneksi jono liikkui nopeasti ja päästiin Glorian huomaan. Sisällä siirryttiin VIP – jonoon. Mun olo oli kokoajan koominen, enkä ymmärtänyt mistään mitään. Porukka meni aina ryhmissä sisälle saliin, jossa otettiin kuvat ja niin edelleen. Lopulta kun päästiin sisälle, tuijotin Kamijoa epäuskoisena enkä ymmärtänyt vieläkään mitä tapahtui. Nukuttiin melkeinpä kokopäivä, tai muuten vain koomassa istuttiin joten ei mikään ihme kun oli hieman ulalla. VIP – tilaisuus eteni nopeasti. Noustiin korokkeelle kättelemään Kamijoa, tervehdys, kiitokset ja alas. Ryhmän käteltyä oli aika ryhmäkuvan, joka kuvattiin Glorian parvelta. Sen jälkeen porukka olikin vapaa, kun viimein saatiin viimeinen ryhmä käsiteltyä. Jotkut pinkoivat eturiviin, jotkut myyntipöydälle. Me suunnattiin myyntipöydälle, koska eka puhe oli parvelle menosta mun olon takia. Päätin kuitenkin selviytyä kuin voittaja, joten päästiin eturiviin vasemmalle laidalle. Kello oli siinä vaiheessa seitsemän, joten edessä oli tunnin odotus. Kauhulla saatoin odottaa selviäisinkö elossa illasta.

Oli ollut jo pientä vihiä supportti jäsenistä. Viimein kellon lyödessä kahdeksan, oli aika nähdä pitivätkö ne paikkaansa. Kävi ilmi, että basistina toimi Versaillesista tuttu Masashi. Rummuissa toimi Maoki Yamamoto. Kitarassa toimi Meku. Keikka pyörähti käyntiin eloisasti. Oli mahtava nähdä pitkästä aikaa Kamijoa ja Masashia. Masashi oli huomattavasti ulospäin suuntautuvampi tällä kertaa kuin viimeisellä Versaillesin Suomen keikalla, jolloin Masashi vielä toimi sessiojäsenenä. Settilistasta ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Yritin parhaani mukaa ottaa keikalla aivan rauhassa, mutta olihan siinä omat ongelmansa. Kamijolle täytyy antaa 10+ esiintymisestä, sekä ainaisesta jaksamisesta vaikka ikääkin herralta jo löytyy. Kamijo jaksoi hyppiä ja pyörähdellä korkeista koroistaan ja raskaista vaatteista huolimatta. Luonnollisesti muu bändi jäi hiukan etäämmälle, mutta loppujenlopuksi Kamijo otti muut soittajat huomioon vaikka kyse olikin hänen soolokeikastaan. Keikka eteni energisesti, eikä ketään varmasti jätetty kylmäksi salissa. Yllättävän moni oli löytänyt tiensä sinä iltana Glorialle, josta voimme päätellä että fanikansaa löytyy vielä.

Encoren jälkeen keikka oli ohitse. Suunnattiin hiljakseen ulos Glorian ovista. Siinä vaiheessa itse olin luultavasti ensimmäistä kertaa iloinen pääsystä kotiin. Kyllä se siitä huolimatta harmittaa, ettei voinut täysillä hauskaa pitää. Silti olen iloinen, että pääsin ylipäätänsä keikalle saakka!

Haluaisin kiittää taas päätteeksi Jrocksuomea. Oli taas vihiä siitä, kuinka he eivät hoida asioita kunnialla. Että miksei kukaan muu hoida asioita. Olin liian väsynyt ja kipeä ottaakseni huomiota. Oletteko miettineet asiaa paremmin pidempää? Jrocksuomi on tuonut meille vapaaehtoisesti bändejä toiselta puolelta maailmaa jo monia vuosia, saamatta siitä turhaa kiitosta. Ihmiset jaksavat joka keikalle tullessa valittaa kuinka taas kaikki on pieleen järjestetty. On niin paljon helpompi valittaa kuin miettiä mitä kaikkea se vaatii. Koittakaa itse tuoda bändi toiselta puolelta maailmaa kun fanikansa on mitä on. Millaista se on tehdä mitään kun ei anneta mitään kiitosta? Mitä jos heitä ei kiinnosta pian tuoda ketään kuunneltuaan valituksia? Ei kukaan voi saada täydellisesti onnistumaan niin suurta prosessia, sillä ihmisiä tässä kaikki vain ollaan. Kerran Jrocksuomi ei tee niin hyvää työtä, miksette tee itse heidän puolestaan? Jos nyt pyyhittäisiin kaikki jrocksuomen järjestämät keikat, voitaisiin laskea melkein sormin Japanilaiset keikat. Yrittäisitte ihmiset hieman arvostaa sitä mitä tuodaan, eikä vain pohtia mikä meni vikaan. Voisitte itse yrittää puhua keskenänne, käyttäytyä asiallisemmin ja noudattaa sääntöjä! Aina joukossa joku törppöilee, eivätkä järjestäjät ole päävastuussa meidän törppöilystämme. 

Nyt meen tästä potemaan sohvalle hyvän elokuvan kera yhä jatkuvaa sairauttani. 

FÆK & ADAMS 20022015

ADAMS @ Gloria 20.2.2015

Vettä satoi, tuuli riehui – mikäs muu kuin keikkapäivä ja kaunis jonotus sää. Meidän piti jonottaa Shaton kanssa ja varta vasten herättiin tuskallisen aikaisin. Siitä heräämisestä, ajoissa laittautumisesta ja ajoissa ehtimisestä huolimatta me ei päästy jonoon saakka neljäksi. Sen sijaan majoituttiin mäkkiin. Uhrauduttiin joskus kuuden aikoihin jonoon Essin seuraamme liittyneenä.

Sisälle päästiin ajalleen, noin 19:00 ovien auettua. Sisälle päästyämme suunta kävi suoraan eturiviin oikealle puolelle. Näkymät olisivat hyvät, jälleen kerran, mutta mitä muuta Glorialla voisikaan odottaa? Täytyy tähän väliin ylistää Gloriaa keikkapaikkana, koska parhain keikkapaikoista ikinä!

Illan show alkoi lämppäribändin FAEK tahdissa. Kyseistä bändiä ylläpitää Jae (laulaja), Red (kitaristi), Obey (basisti) ja Juza (rumpali). Siitä on aikaa kun Jae on nähty laulamassa, mutta täytyy sanoa että ei miehen laulutaito ole mihinkään kadonnut, päinvastoin! En ole varma kuinka monta biisiä he esittivät, mutta niihin lukeutui FAEKin omien biisien lisäksi myös covereita. FAEK soitti hyvin, vaikka bändillä ei vielä pitkää taipaletta olekaan takanaan. Varmasti tämä keikka suo heille uusia mahdollisuuksia, sekä positiivista suosiota.

FAEKin jälkeen seurasi vajaan puolen tunnin tauko. Odotus oli jo käsinkosketeltavaa, eikä salista puuttunut innostunutta meininkiä. Kärsivällisen odotuksen päätteeksi Shota ja Adam astelivat lavalle, intoa puhkuen yhtä lailla kuin fanitkin. Keikka pyörähti käyntiin heti miesten saavuttua lavalle. Settilistaa ei löytynyt mistään päin, enkä muista sitä, joten pahoittelut siitä. Keikka eteni energisissä merkeissä, eikä miehissä ollut havaittavissa minkäänlaista jännitystä. Olin jo ADAMSin ensimmäisellä Suomen keikalla ihmeissäni siitä, kuinka nämä miehet todella pystyvät niin tyynenrauhallisesti pitämään sellaista show’ta keskenään. Se ei ollut muuttunut tälläkään kertaa mihinkään. Käsistä pitelyä, käsillä koskettelua, kiehnäämistä. Erityisesti mieleen painui miesten katsekontakti. Tapa, jolla miehet katsoivat toisiaan silmiin. Mitään sanomatta, mitään laulamatta – kuinka auliisti he pitivät katsekontaktin toisiinsa, taianomaista.

Keikan jälkeen seurasi nimmaritilaisuus.

Täytyy sanoa, että jos jotain jäi päähän niin aina jatkuva ADAMS biisien soiminen päässä aina keikasta lähtien tähän hetkeen saakka ja eteenpäin. En ymmärrä mikä siinä on, mutta niiden musiikki jää jotenkin aina soimaan päähän kuunneltuani kyseistä bändiä.

We are Adams not a hero neither a god nor Buddha.
We are Adams not a hero neither a god nor Buddha.
But we might be you HERO if it's what you wish.
Trust me, keep close to me, Dear Eves my precious broken piece.

Keikka oli todella onnistunut. 

Kiitos järjestäjille, kiitos ADAMSille, kiitos FAEKille, kiitos seuralle ja kaikille keikalla olleille! 

NU'EST 23.11.2014

Kävellään tutut rappuset ylös, suunnataan alas katsomoon. Emme pääse sinne. Vartija osoittaa parvelle vieviä rappusia. Vilkaisemme toisiamme, mutta suuntaamme parvelle kummissamme. En yritä ymmärtää, mistä on kyse. Ylös päästyämme, alan hahmottamaan. Ihmisiä on paljon parvella, eikä kaiteita näy. Kaiteista lähtee jokaisesta kohdasta noin kolmen rivin yleisö. Mahdollisuudet näkymät lavalle on mahdottomat. Kierrämme parven, mutta palaamme takaisin. Onhan meillä sentään seinän kokoinen kankainen kuva, joka kuvaa lavalle. Musiikin alkaessa tunnen surua, mutta myös turhautumista. Olen pahoillani kovempien fanien kohdalla, jotka seisovat kankaisen kuvan edessä. Maksettuaan liikaa, oletettuaan liikaa. He luulivat näkevänsä idolinsa, mutta saivatkin mahdollisuuden vain katsoa kuvaa kankaalta.

Yleensä kirjoitan keikka raportteja. Tänään minusta tuntuu, etten olisi edes käynyt keikalla eilen. Minulla ei ole selviä muistikuvia, ei kunnon näkemystä ihmisistä. On vain kangas, joka jäi kummittelemaan mieleeni.

Kirjoitin BVBn keikasta vähän aikaa sitten. Siitä ei ole edes kauaa. Ajattelin kauhuissani, että taas Nosturi on loppuunmyyty. Ajattelin toiveikkaasti, että Nosturi olisi parantanut. Viimeksi saliin ei päässyt sisään, ellei änkenyt henkensä edestä. Tällä kertaa oli onnekas, jos näki edes vilaukselta jäsenet. Joku voisi tulla pätemään, että eikö musiikki riitä. Noh. Riittää. Mutta kai jokainen tietää keikkojen tarkoituksen? Sitä tyhmempikin tajuaa, että haluaisi ehkä mahdollisesti nähdä jotain. Kyllä musiikki riittää, mutta omasta mielestä pitäisi olla edes jonkinlainen mahdollisuus nähdä jotain. Joku voisi sanoa, että mene jonottamaan, jos haluat nähdä. Voisin tehdä sen kaiken. Voisin, jos tietäisin, että paikkaan myydään liikaa lippuja. Voin sanoa, että Nosturi tekee sen ilmeisesti aina. Ei välitetä, jos ei nyt kaikki satu näkemään. Jos bändi tulee Koreasta saakka, eikä paluusta ole tietoakaan, niin eiköhän sitä oikeasti haluaisi myös nähdä sen kerran. Ja tuli bändi sitten mistä vain, niin kyllä mä ymmärrän, jos ihmiset turhaantuu tän järjestelyn vuoksi.

Me saavuttiin Nooran kanssa puoli kuuden aikoihin Nosturille. Jonoteltiin sisälle. Saimme mahdollisuuden ostaa julisteen, tai mennä narikkaan. Ilmeisesti myynnissä oli ollut paitojakin, mutta ne olivat loppuneet. Heitimme tavarat naulakkoon, ja suuntasimme saliin. Poikkeuksellisesti jouduimme suuntaamaan parvelle, syystä tai toisesta. Parvelle päästyämme totesimme, että mahdollisuudet nähdä lavalle on todella, todella pienet. Mutta olihan sentään seinälle saatu kangas meitä toivottomia varten! Järjestäjät siis varmasti ajattelivat, että 45,95€ (toimituskuluineen n. 50€) maksettuaan on ihan okei tuijotella kankaalta. Ymmärrä kyllä, jos kyseessä olisi suuri halli keikka, josta toisesta päästä näkeminen on mahdottomuus. Mutta kun kyseessä on klubi – keikka, niin mitä ihmettä.

Keikka pyörähti käyntiin. Ei mulla ole mitään sanoja kuvaamaan keikkaa, koska kuten sanoin. Mun mielikuvat keikasta on todella pienet, lähes olemattomat. Jo puolen tunnin päästä ilmoitettiin, että biisejä on enää kolme jäljellä. Ilmeeni taisi venähtää. Keikkahan vasta puolelta alkoi. Viimeisien biisien aikana seinille kiipeiltyä saattoi nähdä vilauksen jäsenistä, mutta vain jos todella kiipesi pitkin seiniä. Puoli kahdeksalta keikka oli ohi. Tällä kertaa oloni ei ollut tyhjä, eikä tyhjennetty. Oli vain hetki, joka tuli ja meni. Hetki, jolla ei ollut minkäänlaista merkitystä. Ulos päästyäni vedin ilmaa keuhkoihini, ihmetellen, missä juuri olin huikean tunnin.

Yhtä asiaa ihmettelen näillä keikoilla: onko se niin jumalattoman vaikeaa huomata niitä kuvia seinillä, jotka kieltävät kuvaamisen? En osaa laskea, kuinka monta kameraa näin. En osaa laskea, kuinka monta kuvaa olen jo netissä nähnyt. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Itse artisti on luultavasti tehnyt määräyksen, ei Nosturi. Mikä siis kunnioittamisessa on niin vaikeaa? Tällaiset teot saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, ettei paluuta enää tule. Ei kaikki katso sääntöjen rikkomista hyvällä, jos se tarkoituksella on laadittu. Häpeäisitte.

Ja yritän ymmärtää, koska Nosturi ymmärtää olla myymättä lippuja liikaa. Jos tiloja ei ole, niin turha sitä paikkaa täyteen on lastaa. Tai ilmoittakaa vaikka, että mahdollinen este näkyvyyteen. Ei sitä varmaa porukka ymmärrä, joka sai seistä alhaalla vain ylimääräistä maksettuaan, ja nähtyään kaiken, että jotkut eivät nähneet kertaakaan artistia. Ihmiset tolkuttavat, että ei kannata jonottaa. Mitä muuta ihmiset enää voi, jos ne haluaa nähdä keikoilla jotain? Sepä se.  Kun katoin niitä lukuisia faneja parvella, joiden kasvoille levisi epätoivoinen ilme, jopa tuskainen. Ymmärrettyään, ettei mahdollisuutta näkemiseen ole. Miltä se teistä tuntuisi, jos olisitte odottaneet idoleitten näkemistä ikuisuuden? Monet vuodet? Ja sitten, kun he viimein tulevat Suomeen, niin järjestelyjen vuoksi ei näe mitään. Voin myöntää, etten nähnyt gazettessa itsekkään sen enempää, mutta tiedän, että jos olisin mennyt omaa viisauttani taaksepäin, olisin nähnyt. Mutta jos mahdollisuudet näkemiseen ovat yhtä kuin nollat, niin vaikea sitä läpi ihmisistä on nähdä. Eniten surettaa niiden puolesta, jotka olivat vielä enemmän faneja, muttei saaneet mahdollisuutta nähdä.

Mitä tähän keikkaan tulee kaiken kaikkiaan, en jaksa uskoa meneväni enää muille Korealaisten keikoille. Riippuen monista tekijöistä, jää nähtäväksi. Silti Japanilaisten bändien maailma, että keikat ovat enemmän mua varten. 

SUKEKIYO @ Nosturi 15.9.2014

 SUKEKIYO @ Nosturi 

15.9.2014

Aamulla istuin yhdeksästä kolmeen markkinapäivässä. Ja vaikka se noin kuulostaa tylsältä, ei se todellakaan ollut. Silti väsymys painoi väkisinkin niskaan, mutta sillä mentiin! Nooran kanssa päästiin Nosturille noin .... mmm ... viiden aikoihin ? Jep. Siellä jonotettiin suunilleen se tunti, kunnes yllättävän pitkä jono alkoi liikkumaan. Piti ottaa huomioon, että VIP -lippulaiset oli jo menneet sisälle, eli porukkaa oli todellakin yllättävän paljon. 

Sukekiyo on 2013 perustettu Kyon (DIR EN GREY, laulu) sooloprojekti. Projektiin lukeutuu myös Takumi (RENTRER EN SOI kitara/piano), Mika (RENTRER EN SOI rummut), Uta (9GOATS BLACK OUT kitara) ja Yuchi (KANNIVALISM basso). 

Päästyämme sisälle, menimme ostamaan tuotteita. Tarjolla oli levystä huppariin, aina huiviin saakka. Eli aika laajasti, vaikkakin joitakin tuotteita oli sitten vähemmän. Täytyy vielä tokaista väliin, että huppari oli mitä hienoin (40€), ihh, mutta päädyin kuitenkin paituliin. Sieltä narikkaan ja narikan kautta saliin. Paikat taas tutusta ja turvallisesta korokkeesta. 

Miehet saapuivat lavalle hiljaisin äänin. Ilman turhia esittäytymisiä keikka pyörähti käyntiin. DIR EN GREYn keikalla jos ikinä on ollut, tietää vähän siitä mitä oli luvassa. Ilman turhia löpinöitä musiikkia. Poikkeus oli kuitenkin juurikin se musiikki ja sen laatu. Miehet aloittivat tottuneen viileesti keikan, täydellisellä hallinnalla. Ainakin Kyo. Takumi jäi taka-alalle, sen huomasi heti, eikä toista pahemmin näkynyt keikan alku, taikka loppu puolella. Yuchi oli esillä, että eläyty keikkaan omalla tavalla, moshaten ja liikkuen. Mikasta en saanut sen parempaa kuvaa. Uta .. äääääääää. Se kaunis mies, hienoilla eleillä, ihanalla soitolla. Oon aina ollut jotenkin tosi kylmä Kyota kohtaan, mutta tällä keikalla se korjaantui heittäen. Toisiin asioihin tympäännyin, mutten voi kieltää, etteikö Kyo olisi ollut seksikäs kaiken kaikkiaan, että todella elegantti eleidensä, liikehdinnän ja esityksen puolesta. Täydet kympit esiintymisestä, että tottakai laulusta. 

“If I had to say, there’s not much anger. DIR EN GREY also has that element, but sukekiyo is more human-like, so as to say. Since human beings are born until they die, the part of that time when there’s no hatred… Kindness may be coming out.” —  Kyo[OKMusic interview]

Settilistaa ei ole tarjota. Jos joku haluaa jotain kuvaa keikasta, niin voin yrittää kertoa. Musiikki oli melankolista, rajua omalla tavalla ja raskasta. Oikeastaan, kaikkiin sanoihin voisi lisätä omalla tavalla -käsityksen. Koska niin se vain oli. Koko keikka omalla tavalla oli niin kiduttavan kaunis, että se on oikeasti kauniin vastakohta. Toisaalta, se oli oikeasti kaunista. Rajua, synkkää, melankolista. Kyo on todella loistava vokalisti esittämään tälläistä musiikkia. Jokainen tietää, joka on ikinä kuullut Kyon laulavan hiemankin korkeampia säveliä, tai ylipäätänsä laulavan. Seisomistahan se oli, ei sellaista rajua rellestämistä faneilta, niin kuin yleensä. Tietenkin tälläiseen keikkaan tarvitsee sen tietyn fiiliksen, ettei turhaannu, taikka väsy. Eniten taisi ärsyttää väsyvät fanit, jotka päättivät puhua hiljaisilla hetkillä turhan kovaa ääneen. Ei sillä, että haluaisin nipottaa, mutta (!!). Toinen tapa miten keikkaa voisi kuvata, on yksinkertainen sana: taide. Omanlainen taideteos. 

Keikka kesti noin puolitoista tuntia, yhdellä niin sanotulla "encorella", että Kyo poistui hetkeksi ja muut jäsenet soittivat yhden biisin keskenään. Ilman minkäänlaisia puheita keikka oli kestänyt, ja kestikin aina viimeiseen biisiin saakka. Viimein viimeisen biisin loputtua Kyo lausui hiljaa sanan oyasumi eli hyvää yötä. Se oli ainut "puhe" koko keikan aikana. Se tyhjentävä tunne oli mitä... turhauttavinta. Se yksinkertainen sana tyhjensi, mutta myös antoi sen puuttuvan palasen. 

Olen oikeastaan todella iloinen kaikista ennakkoluuloista huolimatta, että menin ylipäätänsä keikalle. Koska ää .. olin todella ennakkoluuloinen, koska Dirujen keikalla oikeastaan petyin. Mutta kuten sanottu, Kyon ääneen voi aina luottaa, heh. Ja no, itse halusin alunperin nähdä Utan. Olen enemmän kuin iloinen, että pääsin näkemään hänet. Vaikka välillä mietinkin, että olipa turhan kovaa rahastusta lipuista, olen miettinyt näin jälkikäteen, että ei. Luultavasti maksaisin uudestaan samaisen summan, jos vielä pääsisin näkemään saman näytelmän. Eri päivänä, erillaisilla tuntemuksilla, ja koko keikka saisi taas uudenlaisen kuvan. Harvoin kuitenkaan pääsee näkemään näin poikkeuksellisen erillaista keikkaa, joten mikseipä jos siihen tulee tilaisuus. Ja kyllä .. hupparin lisäksi harmittaa myös, etten napannut levyä mukaan. Sääli sinänsä. Ehkä joku päivä saan senkin haltuun. 

Miehet vetivät hyvin Kyon rinnalla, varmasti jokaiselle heille avartava kokemus. 

Kiitos taas järjestäjille, että itse Sukekiyolle ! 

20€

Loppuun live Venäjän keikalta, koooooska Suomen keikalta ei sitä vielä ole. 

Saatte vähän kuvaa siitä, millaista se meno olikaan siellä ! Taino ... vähän sitä samaa kuvaa Venäjältä. : )

BORN & LYCAON 6.9.2014 @Gloria

My favorite part of concerts is when the band plays a song everyone knows so everyone’s singing along all out of tune but then the singer stops singing and they point the mic at the crowd and u just hear everyone in the crowd singing the words to the music and u see the smiles on the band members’ faces bc they know people care about their music and everyone’s just so happy who cares about anything else.

BORN & LYCAON 
@ Gloria - 6.9.2014

Me mentiin jonottamaan puoli kymmenen, vähän myöhässä tyylikkäästi. Mentiin priority jonoon, iskettiin takamuksemme maahan ja jäätin odottamaan seuraavat kahdeksan tuntia. Tiedossa oli kaunis päivä, lämmin jopa syyskuusta huolimatta. Jonotus kului joutuisasti. Glorian edustan täyttyessä taas lukuisista erilaisista ihmisistä. Odotuksen saattoi aistia ilmasta. Priority -lippujen tapaan siirryimme tuntia ennen sisälle tuttuun ja turvalliseen saliin, rannekkeet käsissämme. Asetuimme kaidetta vasten ja jäimme odottamaan. Kaksi tuntia kului nopeasti, kun tiesi, että edessä oli mitä mahtavin ilta!

Groove on this the moment is now what you feel is real

Let the music take you higher 

Move on til' you're filled

Scream out to the future louder

LYCAON

Yksi kerrallaan miehet astelivat lavalle. Yuuki (laulu), Satoshi (kitara), Zero [ennen Rito] (kitara), Hiyuu (basso), Ichiro (rummut). Ei jäänyt epäilyksi, millainen show oli tulossa. Yuukin ruoska pöydällä, että tuoli lavalla enteili eroottista menoa. Keikka lähti räväkkäästi käyntiin. Miehet olivat täydellisissä elementeissään. Satoshi veikeänä kuin kuvissa, Yuuki flirttailevana, Zero ailahtalevaisen voimakkaasti läsnä, Hiyuu komistuksena ja Ichiro rumpujensa takana omana itsenään. Viisikko oli yhtenäisenä lavalla, jokainen omalla sarallaan. Yuukin pelot Suomen pelottavista faneistakin taisi nollaantua, sillä olihan mies todella omassa temperamentissaan lavalla. Niin lavan reunalla, kuin yleisön aidalla. Jos yhtään tuntee Lycaonin musiikkia, on se jokseenkin flirttailevaa, teatterimaista, keinumaista rokkia. Siksipä miesten show oli todella .. eroottista. Yuukin eleet ja äänet toivat keikalle muiden mukana osan, joka teki keikasta esitystä. Esitys, ei pelkkä keikka, vaan myös harkittua ja suunniteltua.  

On mukavaa välillä katsoa keikkaa, jossa on myös muutakin, kuin päätöntä sekoamista. On sitä esiintymistä, jota annetaan ajalla. Henkilökohtaisesti olen seurannut Lycaonia jo useamman vuoden. Enkä koskaan olettanut, että miehet saapuisivat Suomeen. Oli siis täydellinen yllätys, että mukava sellainen, kun pääsi todistamaan nämä miehet elävinä. Odotan innolla mahdollisuutta nähdä nämä miehet uudestaan. 

BORN

Ehkä puolen tunnin kuluttua, meitä hemmoteltiin taas. Jälleen viiden miehen voimin: Ryoga (laulu), Ray (kitara), K (kitara), Mio (basso), Tomo (rummut). Sitä voi jokainen miettiä, millaista menoa oli luvassa. Ensin lämmitteli hyvä bändi, jonka perään tulee yhtä hyvä bändi. Viisikko aloitti keikan arastelematta, raa'alla voimalla. Ryoga oli energinen, todella, todella energinen. K, että Ray hurmaavat itsensä. Mio sessio basistina todella rohkea, pirteä ja suloisen energinen. Tomoa mitä näki, niin herttainen tapaus myöskin. On vaikea lähteä vertailemaan keikkoja, mutta energian voima oli todella voimakas jälkimmäisillä tapauksilla. Ei sitä erottanut kattoa lattiasta, kun miehet vaan pistivät yleisön sekoamaan täysin. Oli kipitystä (edes takaisin juoksemista sivuttain), oli huutamista, oli moshaamista, oli crowd surfingia (yleisön käsivarsille nousemista || aijaijaiaj, kiellettyä pojatpojat. ahaha). Sen sijaan, mitä edeltäjä oli ollut flirttailevaa ja teatterimaista, ei seuraajasta voinut sanoa samaa. Ei ollut alkua eikä loppua, oli vain tajutonta sekoilemista, ilman minkäänlaista huolta huomisesta tai hetken lyhyydestä. 

Ja vaikka oli mukava katsoa Lycaonia, erillaisella esiintymisellä, en voi valittaa Bornista. Born on ollut tiedossa varmaan aikalailla saman ajan, mitä Lycaon. Henkilökohtaisesti Ryoga itselle oli sellainen hieman äääääääääääääääääääääää -tapaus. Olin aivan innoissani, kun edes näin sen lavalla. Eheh, henkilökohtaisten asioiden takia mies tuo monia henkilöitä mieleen. Odotan siis myös Bornin tapaamista uudestaan, enemmän kuin innolla.

15€

Yhteenveto

Joten kysymys kuuluukin, kumpi lämmitti mieltä enemmän. En voi moittia kumpaakaan bändiä, kumpikin oli omassa luokassaan todella hyviä. Ellei parempiakin. En silti voi olla ujosti nostelematta Bornille kylttiä. En edes yritä löytää syytä sille, miksi päädyin ja päädyn siihen ajatukseen. Se ilta Bornilta lämmitti enemmän, ehkä toinen kerta voikin olla toisin. Kuka tietää. Mun mielestä kumpikin bändi veti todella hyvin, ensikertalaiseksi ulkomailla! Huippua. Olen ylpeä meijän miehistä, kun ne jaksaa aina tulla ilahduttamaan meitä tänne kylmään pohjoiseen. Harvoin sitä jää niin turhaantunut olo keikan jälkeen, kun nauraa kaidetta vasten kädet pitkänä. Ei sillä, että olisi jotain jäänyt uupumaan, vaan koska miehistä ei meinannut millään saada kylliksi. Hahaha. :D 

Haluan myös taas kiittää Jrocksuomen työstä. Jälleen onnistunut tapahtuma teiltä! Kiitos.

Jääkäämme odottamaan, koska pääsemme taas tapaamaan nämä uskomattomat veijarit maailman toiselta puolelta. 

Toivottavasti loppu kiertue sujuu moitteettomasti. :)

10€ 

pssst. hitsu pitää hyvää huolta niistä thehe.

Thank you !!!