You tell me it gets better, it gets better in time
You say I'll pull myself together, pull it together
You'll be fine
Jälleen joku tarttuu hiuksista, jälleen joku repii vaatteitasi, jälleen joku tönäisee sinut päin seinää. Jälleen sinä itket yksin tyhjässä luokkahuoneessa, jälleen sinä vetäydyt kun muut nauravat, jälleen sinä välttelet kaikkien katseita, jälleen sinä hymyilet ja kerrot ettei se haittaa.
Ja sitten sen yhden kerran kerrot opettajillesi, kuinka asiat todella menee -mutta opettaja nauraa, rehtori ei kuuntele. Kiusaajat saavat puhuttelun, mutta mitä se auttaa? Se on kuin heittäisi öljyä roihuaviin liekkeihin, vain jotta liekit roihahtavat oikein kunnolla.
Ja jälleen palaat hymyillen kotiin, kerrot mitä koulussa oli -muttet kerro mitä tapahtui.
Kerrot vasta kun siitä on aikaa monia vuosia, ja kaikki ihmettelee mikset puhunu?
Minä kysyn; miksei kukaan kuunnellut?
Tell me what the hell do you know
What do you know
Tell me how the hell could you know
How could you know
Se alkaa pienestä.
Kiusaaminen voi alkaa huomaamatta, sitä ei rekisteröi. Kun siihen alkaa kiinnittämään huomiota, niin alkaa kieltäminen. Eihän minua voida kiusata, eihän se voi olla mahdollista. Ja siitä seuraa ihmetys; miksi juuri minua kiusataan? Mikä minussa on vikana? Miksei muita kiusata? Miksi he tekevät tämän? Sitten yrittää saada apua, jostakin, mistä vain. Kun apua ei tule, niin siihen vain turtuu. Sitä toivoo, että se loppuu, mutta se ei lopu.
Se voi jatkua samana tai yltyä.
Ehkä se on aluksi nimittelyä, ehkä se muuttuu sitten uhkailuksi, tönimiseksi, vaatteiden rikkomiseksi, väkivallaksi... Tai sitten se pysyy solvaamisena, mutten vieläkään tiedä kumpi sattuu enemmän, henkinen vai fyysinen väkivalta.
You tell me hold your head up
Hold your head up and be strong
'Cause when you fall, you gotta get up
You gotta get up and move on
Kun elämä suosii, se saattaa loppua. Ainakin melkein.
Päästään jossain vaiheessa siihen kohtaan elämää, että kiusaaminen loppuu. Ehkä koulu loppuu, tai jostain muusta syystä sinun ei tarvitse enää nähdä kiusaajaasi. Ajattelet helpottuneena, että luojalle kiitos se on ohitse viimein. Ja vuodenpäivätkin voi olla helpottava tunne. Mutta siinä missä ulkoiset arvet paranee, sisäiset arvet syvenee. Et löydä salvaa jolla paikata henkiset arvet sisältäsi. Aina kun astut ulos pelkäät kuka solvaa sinua, tai kuka käyttää sinuun väkivaltaa - saatat jopa olettaa, että se on normaalia. Ja vielä normaalimpana pitää pelkäämistä. Eikö ole normaalia pelätä liikkua?
Jos vain löytäisin salvan jolla paikata henkiset arvet, ottaisin sen heti käyttöön. Mutten tiedä muuta kuin ajan, en tiedä mitään muuta keinoa. Tiedän kuitenkin, että vielä monien vuosien jälkeen on vaikea luoda mitään suhteita koska ei osaa luottaa.
Puhuuko hän pahaa minusta? Haluaako hän todella olla ystäväni? Eikö minussa olekkaan vikaa? Taas jotkut nauravat takanani, ja varmasti minulle. Taas teiniporukka tuijottaa minua, varmasti kuiskailevat minusta. Taas tuokin poika tuijottaa kaverinsa kanssa, varmasti he nauravat minulle pian. Ja hei, onpa ihanaa päästä uuteen luokkaan; mutta voinko täälläkään luottaa kehenkään? Tai uuteen työpaikkaan; kukahan täällä puukottaa selkääni?
Ja ihan totta, edes omiin kiusaajiin törmätessä ei tunne sellaista pelkoa mitä muita ihmisiä kohtaan. Johan he ovat minut repineet palasiksi, niin miksi pelkäisin? Nykyään minulla on koko maailma pelättävänä.
Ihmiset eivät ymmärrä edes miksi kaihdat muita ihmisä, mutta jos kertoisit he eivät uskoisi. Eihän sanat voi saada sellaista aikaan, he sanoisivat. Mutta juuri sanat repivät puukkojen lailla sisältä, ja aiheuttaa vuotavat haavat. Toisessa päässä on ihmiset, jotka sanovat että luota ihmisiin ja luo uusia suhteita, sillä se paranee. Sillä se paranee, että kohtaat pelkosi. Tietenkin, niinhän se menee ja tiedänkin monien haavojen jo näyttävän paremmalta, mutta en tiedä koska se loppuu täysin. Tärkeintä on, etten enää vihaa kiusaajiani, sillä he eivät ansaitse energiaani.
Jokaiselle jota on joskus kiusattu.
Yritä saada apua. Jos et saa, sinun täytyy yrittää selviytyä siitä itse. Sinun täytyy näyttää kiusaajillesi, että olet vahvempi kuin he. Olet vahvempi kuin yksikään heistä. Et kuitenkaan ole yksin, vaikka sinua ei autettaisikaan. Aina ihmiset eivät tiedä kuinka auttaa. Syy ei ole sinussa, vaan kiusaajat yrittävät löytää itseään ja kadehtivat sinua. Olet vahvempi kuin arvaatkaan, ja kun se kaikki loppuu ole onnellinen siitä kuka olet. Vaikka se olisi vaikeaa, löydät vielä keinon hymyilyyn.
