Ohikulkijana

Ohikulkumatkalla…

Millaisella ohikulkumatkalla olet ystäväsi elämässä? Kestääkö matkan teko vuoden vai kymmenen vuotta? Toisaalta sanoisin, että ohikulkumatka on lyhyempi matka, kun taas yksinkertainen saapuminen toisen elämään niin sanotusti pysyvästi onkin harvinaisempaa. Sanotaan, ettei mikään ole ikuista joka on tosiasia mutta toisaalta haluaisin sanoa että joistakin ihmisistä tiedän elämässäni joista voisin väittää että he ovat pysyvästi saapuneet elämääni, niin kauan kuin elämää onkaan jäljellä. Eli ei ikuista, mutta niin kauan kuin kaikkea tätä ihmettä on jäljellä.

Sillä suku ja perhe ei ikinä katoa, ei vaikka laittaisit välit poikki – kuulut silti samaan sukuun ja samaan perheeseen. Silti tiedän muutamasta harvasta ihmisestä elämässäni, että he ovat kuin perheenjäseniä. Vaikka välit menisivät poikki ajattelisin heitä, ja miettisin kuinka heillä menee. Minulla on ollut muutamia sellaisia ihmisiä elämässäni, ja toivon yhä että heillä on kaikki hyvin vaikkemme yhteyttä pidä.

Sanotaan, ettei ikinä tiedä kuinka ystävien kanssa käy sillä aina voi tulla riitoja joista on vaikea päästä yli. Silti vaikka niin kävisi muutamien ystävieni kohdalla, tiedän että tekisin kaikkeni vain selvittääkseni välimme. Niin paljon heitä tarvitsen, niin paljon heitä rakastan – niin paljon toivon, etteivät he halua olla vain ohikulkijoita elämässäni.

Niin moni saapuu elämäämme vain tullakseen ja lähteäkseen, hyvässä tai pahassa. Joku ihminen tönäisee meitä hyvällä tavalla, joku pahalla tavalla. Joku on tullut opettamaan meille jotain, ja opittuamme jotain huomaamme heidän jo poistuvan elämästämme. Tiedän, että tämä kuulostaa siltä että kaikella on tarkoitus, mutten oikein siihen usko. Tämä on vain tuntemus jonka koen kun joku ihminen saapuu elämääni, ja mietin että kauankohan tämä hyypiö mahtaa elämässäni vaikuttaa tai mitä varten. Koska kaikilla on jonkinlainen virka toisen elämässä, oli se virka sitten vain hiljainen kummittelu. 

Itse vahvana introverttinä tunnistan selvästi ajanjakso milloin vahva ystävyys suhde on päättynyt ja seuraava alkanut. Suhteet ovat menneet lomittain, mutta aina jostain syystä se vanha tuttava taipuu taka-alalle. Introverttinä minun on vaikea keskittyä moniin ystävyys suhteisiin yhtä läsnäolevasti, joka ajaa minut nopeasti karsimaan ne ”turhat” suhteet pois. Minun on vaikea ylläpitää aktiivisesti syviä suhteita, ja sen lisäksi myös vaalin eniten syviä suhteita ja kyllästyn joutaviin suhteisiin missä ei ole mitään syvää. Tämän myötä hahmotan helposti ohikulkijat, ja ne jotka tarjoavat minulle jotain syvää mutta ovat silti vain ohikulkijoita. Täällä on ystäviä jotka ovat jääneet uusista ystävistä ja poika/tyttöystävistä huolimatta, he ovat jääneet kaikista riidoista huolimatta. En näe heitä ohikulkijoina, näen heidät perheenjäseninä jotka kevyesti voisin kuvitella vanhustenkotiin kanssani.

Onko ohikulkijassa sitten jotain pahaa? Ei, en näe että ohikulkijat olisi mitenkään huonosta. Meistä jokainen tarvitsee kipeästi ohikulkijoita elämämme, ihmisiä jotka tönäisevät meitä suuntaan jos toiseen. Jotka ravistelevat juuriamme, ja yrittävät työntyä ihomme alla. Ohikulkijoita jotka kysyvät meiltä oletko varma vain horjuttaakseen varmuutemme omaan elämään, ja sitten poistuakseen lopullisesti.

Kuka sinä olet?

Oletko ohikulkija elämässäni?

Olenko minä ohikulkija sinun elämässäsi?

Ehkä halusin olla enemmän kuin pelkkä ohikulkija elämässäsi.