Live each day like it was your last.

Suicide does not end the chances of life getting worse. 

Suicide eliminate the possibility of life ever getting better.

Kävelemme kadulla, voimme liukastua, lyödä päämme ja kuolla heti aivoverenvuotoon. Joku voi kävellä vastaan, lyödä puukolla ja päättää elämämme. Humaltunut henkilö voi ajaa päällemme, emmekä voi mitään. Saatamme saada sairauskohtauksen kesken ruokailun, ja se jää viimeiseksi kohtaukseksi. Tai yksinkertaisesti nukahdamme nukkuessamme ikuiseen uneen, emmekä ikinä enää herää. Kuitenkin voimme myös sairastua sairauteen, elää sen kanssa kymmeniä vuosia ja kuolla sen jälkeen kipuihimme. Loppujen lopuksi harva meistä kuolee vanhuuteen; aina on joko tapaturma, onnettomuus tai sairaus kyseessä. Elämämme voi heittää hetkessä ylösalaisin, taikka päättyä silmän räpäyksessä. Siitä huolimatta emme osaa arvostaa elämää, ja jotkut meistä jopa haluaa kuolla.. miksi? Vaikka olemme kokoajan niin alttiita kuolemalle, miksi me vartavasten haluamme sitä, joka vainoaa meitä kokoajan? Joka on kokoajan avosylin ottamassa meitä vastaan, mutta silti jatkamme taisteilua, kunnes kuolema meidät korjaa pois.

Joskus tuntuu

että kaikki sortuu ja

maailma kaatuu mun niskaan

Synkät pilvet peittää auringon

ja väreistä nään pelkästään harmaan

mut frendit päivän kirkastaa

niihin luottaa voi

Niiden siivet eivät lentää saa.
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan.
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan
sun paikkaas päällä maan.

Kun lumottuna yössä halaat,
tai petettynä kotiin palaat,
ne kävelevät askelillas hiljaa.
Sun polullas on jäätä, tuhkaa,
untuvaa ja lasinmurskaa.
Pikku palasia, jotka tuntuu
elämältä aina sittenkin.

People do not die from suicide; they die from sadness

Itsemurha -ihminen riistää itseltään hengen, vaikka voisi vaihtoehtoisesti elää. Hän riistää samalla mahdollisuuden parempaa, ja kaikkiin mahdollisuuksiin jota ei kykene sillä hetkellä näkemään. Sen takia jonkun pitäisi olla vieressä avaamassa henkilön silmät, ja muistuttamassa, että aina tulevaisuus voi tuoda hyvää ja parempaa. Jos järjellä nyt ajatellaan, miten olen monesti miettinyt, on ihmiset maan päällä, ja haudatut ihmiset maan alla. Vuosi kulkee, päivät vaihtuvat toiseen ja kesästä tulee talvi. Vuosi vaihtuu, ja ihmiset vaihtuvat myös. Kokonaiskuva on, että on miljardeja vuosia ja meidän elinikä on noin 70-80 vuotta. Eli mitä me täällä talsitaan, on oikeasti tosi lyhyt aika. Me ei saada toista mahdollisuutta, me ei voida toista kertaa elää ja kokea niitä kaikkia tunteita, mitä täällä koetaan. On se sitten hyvää, pahaa, kipua, tuskaa -mutta me tunnetaan, me hengitetään ja eletään! Me ollaan elossa, ja.. me ei saada toista tilaisuutta tarttua siihen mahdollisuuteen nauttia tästä kaikesta, niin hyvästä, kuin pahastakin. Tiedän, että luovuttaminen kuulostaa paremmalta, ja se tuntuukin välillä paremmalta vaihtoehdolta, mutta kun oikein vääntää ja kääntää vastaan, saa varmasti aivan mahtavan olon, kun tuntee voittaneen. Ja sitä ennen ei ikinä saa luovuttaa, ennenkuin on voittanut! Kun asiat menevät alamäkeen, täytyy vain taistella kovempaa vastaan ja lähteä itse ylämäkeen. 

Mutta kuten ylempänä kirjoitin... välillä ei vain pysty näkemään kaikkia mahdollisuuksia, eikä kykene siihen, vaikka kuinka haluaisi. Vaikka kuinka haluaisi tarttua reunasta, ja kivuta itsensä takaisin pinnalle, ei kykene. Joko ei omista tarpeeksi voimia, tai ei edes halua nähdä parempaa puolta. Silloin jonkun täytyy potkia persuksille, ja kääntää vaikka rautalangasta toisen päähän järjen asioista. Ketään ei saa hylätä, eikä jättää yksin. Se yksinäisyys voi koitua ihmisen kohtaloksi, ja olen nyt tosissani. Yksinäisyys on katala, kiero ja repii heikon uhrinsa hetkessä kynsiinsä. 

Miten onni korjataan
paremmaksi paikataan
päästänkö irti kun
oon huono jaksamaan
miten onni korjataan
en yksin pysty nousemaan
jos jo kaikki rikki on
katoan vaan pois

Instead of having a bad day, be thankful that you have this day

Ja niin... vaikkei se helppoa ole, eikä sitä ikinä muistakkaan -meidän pitäisi arvostaa jokaista hengenvetoa, jokaista päivää ja ylipäätänsä elämää mitä saamme elää. Äitini isällä oli aina tapana sanoa, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää, jopa pelkkä linnunlaulu. Että täytyy elää nyt, kun vielä voi. En tiedä miten se on mahdollista, mutta sellainen elämäntapa olisi aivan mahtava omistaa. Vaikka olisi murheita, pystyisi aina näkemään myös valoisan puolen. Itse en siihen kykene, mutta arvostan todella niitä, jotka pystyvät. Ja ne, jotka ovat niin vahvoja, täytyisi tukea heikompiaan. Ja heikompien toisiaan, jotta kaikki saisivat syyn hymyyn. Joka päivä, mahdollisimman usein. Ja aina... ei tarvitse olla sen parempaa syytä, mutta se, että pystyy edes hymyilemään, on hymyilemiseen aihe. 

1. Keep fighting.

2. Keep fighting.

3. Keep fighting.

and

Keep smiling.

Rakkaat lukijani, katsokaa ympärillinne, luokaa kasvoillenne hymy ja hymyilkää -vaikkei se ylettyisi silmiinne saakka. Vaan, että hymyilette, saatte voimaan toiset paremmin, ja vähitellen myös itsenne. Pian hymynne ylettyy myös sydämeenne saakka, pian ymmärrätte, ettei elämä ole itsestäänselvyys ja pian osaatte myös kiittää, että elätte ja hengitätte. Ja, osaatte arvostaa elämää! ♥ Vaikka kuinka pahalta se tuntuisikin, vaikka kuinka elämä potkisi, niin potkikaa takaisin. Tää on vaa peliä, joka täytyy oppia kestämään ja selviytymään. Ei ole siis väärin hymyillä, ja näyttää maailmalle, että oikeasti elää!