onko vielä koskaan kukaan löytänyt sitä mitä hän on etsinyt

Kuvat eivät tule liittymään kirjoitukseen mitenkään.


Tietääkö meistä kukaan mihin on menossa? Luulin aina ylä-aste ikäisenä, että kymmenien vuosien päästä olen enemmän kartalla siitä mitä haluan, oletin myös että ihmiset ympärilläni tietävät mihin ovat matkalla. Vaadittiinhan sitä minultakin silloin, tietoa siitä mitä haluan kun olen iso.
Nyt kun olen varttunut siitä miltei kymmenisen vuotta, en voi sanoa tietäväni vieläkään mitä haluan. Nykyään tiedän kuitenkin, että ympärilläni monet ihmiset painivat saman kysymyksen äärellä; silti, vaikka ovat minuakin monia kymmeniä vuosia vanhempia. Sen ajatuksen myötä olen alkanut epäilemään, ettei meistä kukaan todellisuudessa tiedä mihin on menossa.

Hän sanoi elämä on lyhyt, eikä hän ollut vielä

löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.

Häl oli silmissänsä jano ja vaikka mä näinkin sen

otin mä hänet vierellein mun elämään.

Ja siinä seistessäni vielä kuulin kun preeria kauemmas

häntä kutsui tuonnemmaks etelään.

Oli minullakin suunnitelma, tarkka käsikirjoitus siitä mitä haluaisin. Ei kuitenkaan tarvita kuin yksi hiljainen ajatus siitä, että mitä jos ei sittenkään - sillä jokainen ajatus on todellisuus - jokainen ajatus, joka on luotu mieleen on läsnä. Ja se siitä käsikirjoituksesta, koska mitä jos haluankin sittenkin jotain muuta? Ehkä käsikirjoituksessani lukeekin juuri nyt, että minun täytyy lopettaa ja katsoa muualle, tai ehkä siellä lukee pelkkää tyhjää?

Olen yrittänyt ajatella asiaa monelta kannalta, sillä niin monet haluavat vain olla onnellisia, mutten tiedä riittääkö sekään todella. Mitä sitten vaikka olisi onnellinen? Ei onnellisuus tarkoita sitä, että asiat olisivat niin kuin haluaisi niiden olevan. Mutta entä jos et tiedä mitä haluat?

Esimerkiksi itselläni on monia aloja takana, enkä vieläkään tiedä mitä haluan. Joskus olin täysin kartalla siitä mitä halusin, mutta sitten hommia tehdessäni saatan miettiä että ehkä en haluakkaan tätä?

Olen alkanut ymmärtämään muita ihmisiä paljon paremmin, sillä olemme kaikki yhtä eksyksissä. Ehkä astumme avioon, mutta olemme silti yhä epävarmoja avioitumisesta, ehkä saamme uuden työn mutta pian taas epäilemme asiaa syystä tai toisesta. Ihminen kai luotiin sellaiseksi, ettei mihinkään ole helppo tyytyä - ja onhan siinä puolensa hyvässä että pahassa.
Ja ehkä lopulta kun ihminen saa tarpeeksi ikää, niin olo ei ole niin levoton vaan on helpompi tyytyä siihen mitä on saavuttanut. Mutta siinä vaiheessa palataa kysymykseen, että onko ne saavutetut asiat juuri niitä mitä halusi saavuttaa?

Olisi vain helpompaa unohtaa, olisi vain helpompaa tyytyä siihen mitä on. Olisi helpompaa, jos en astelisi jokaiseen saavutukseen miettien että ehkä en kuulu tänne, että jos kirjoitan taas nimeni tähänkin paperiin niin minut kahlitaan lattiaan - olen alkanut ymmärtämään sisäistä kapinoijaani jota en ennen ole tuntenut.

Monet vastoinkäymiset herättävät viimeistään ajatukset siitä, että mitä todella elämältä haluaa. ja vaikka olisikin jonkinlainen ajatus, niin jollain tapaa ne ajatukset tuntuu mahdottomilta vaikkei mikään pitäisi olla mahdotonta. Jos se tuntuu mahdottomalta, niin ehkä et todella halua sitä - ehkä et todella ole valmis tekemään asioita joita pitäisi ja siksi asia on mahdoton. Mutta minkä eteen olisi valmis vaikka jättämään kaiken?

Mä mietin elämä on lyhyt mut onko vielä koskaan kukaan
Löytänyt sitä mitä hän on etsinyt

Eilen istuin tuolillani, katsoin peilistä kuvajaistani ja mietin että mitä jos en uskallakkaan elää. Elää kuten voisin. Tänää katsoin kaupassa ihmisiä ihmetellen, kuinka he elävät elämäänsä. Ihmetellen, että ovatko he tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyydestä on alkanut muodostumaan minulle pakkomielle - miksi tehdä mitään mikä ei miellytä minua? Miksi kukaan tekee mitään mikä ei miellytä? Joskus tietenkin on tehtävä asioita jotka eivät miellytä, mutta se kummastuttaa minua - miksi jatkaa vuosikymmeniä niin jos ei asia ei todella miellytä?
Katsoin ystävääni ja hänen lastaan, hymyilen aavistuksen kun hän katsoo sivulle. En voinut olla miettimättä, että valitsisiko hän tämän elämän jos voisi päättää toisen. Mietin, että minkä elämän hän valitsisi?

Koska jos et valitse tätä elämääsi jokainen aamu, ja jokainen hetki niin mikä sinua estää valitsemasta toisin? Mikä estää sinua juoksemasta maailmalle? Vai onko kyse juuri tietämättömyydestä ettet tiedä mihin haluat juosta?



Halusin purkaa hieman ajatuksiani tekstin muodossa, ja kuvat on aina parin viikon takaa. Mökkiävellism oli tosiaan, joissa olin Shatonien kanssa. Sen jälkeen ennätti olla Yukicon, jossa kävin Tiian kanssa pyörähtämässä. Mun elämä on tällä hetkellä vuoristorataa, enkä ole lainkaan kartalla siitä mitä tuleman pitää. Mutta uusia haasteita kohden! Toisaalta oon ihan positiivisin mielin, mutta jonkinlainen stressi ja pelko jäynää luita.

Kuitenkin. Kaikenlaista tuli kerättyä Yukiconista, tässä osa ostoksista:

Ja muutamia kuvia lisäksi. Vaikka itse sanoinkin, niin tunsin oloni tän tyylin kanssa kotoisemmaksi kuin aikoihin, joten ehkä vielä tulevaisuudessa leikkaan hiukseni oikeasti lyhyeksi. 

Tää Killstarin mekko on aivan rakkaus. En oo aiemmin hommannut mitään Killstarilta, mutta ehdottomasti tuun jatkossa hommaamaan. Oletin aina jotenkin, että ne on erityisen kalliita vaatteita, mutta sieltäkin onneksi löytyy paljon alennuksia.


Tässä oli kaikki tältä erää, hyvät viikonloput kaikille! ♥

Kolottaa tämä toipuminen.

Mitä kuuluu? 
Parempaakin voisi kuulua. Viime viikon tiistaina se iski. Kuume nimittäin. Aivan yllättäen olo oli todella huono. Olin yskinyt koko päivän, mutta illalla kuume nousi. Ajattelin vain, että ei ois aikaa sairastella mutta pakko kai se on taas antaa kropalle tilaa levätä. Niimpä kävin keskiviikkona tekemässä vielä pikaisesti permanentin, ja sen äjlkeen suuntasin kotiin lepäämään. En osannut arvata, että makaisin loppuviikon kotona, taikka että makaisin vielä viikon päästäkin.
Noh. Ei olo nyt enää niin kamala ole, mutta yskä jatkuu vielä siinä missä nuhakin - ja ei missään muussa ole mitään yhtä turhauttavaa kuin tässä yskässä. Tää yskä on jotain joka vie kaikki voimat, ja tää yskä on myös tekijä joka on saanut istumaan sisällä kiltisti toivoen että jo lakkaisi. Jokainen aamu toivoo, että se yskä lakkaisi. Mutta sieltä se aina ensimmäinen yskäys tulee.

On tullut napsittua buranaa, panadollia, codetabsia, kurkkupastillei ja myös D&C&sinkki valmistetta. Tää jälkimmäinen on aivan loistava sillä D'tä ja C'tä löytyy hyvät määrät, sekä sinkki on hyvä lisä. Tää valmiste on Super Defence ja oon käyttänyt sitä paljon flunssa aikoina, jolloin se on hyvin tukenut vastustuskykyä. Aina ei kuitenkaan muista kaikkea syödä, eikä näidenkään tehot loputtomasti riitä. Viimeiset päivät oon juonut finrexiä sekä käyttänyt codetabseja. Tän yskän kanssa on aivan epätoivoista... mutta kyllä tää tästä toivottavasti pian ohi menee.

Täytyy myöntää että viimeiset päivät on ollut todella pitkästyttäviä. Aikansa jaksaa lukea ja katsella leffoja, mutta kyllä sitä tuota ulkomaailmaakin alkaa kaipaamaan. Aika näyttää kauan tää tauti pitelee ottessaan.


Oon miettinyt myös paljon postausta yrittäjyydestä jonka oon aloittanut, mutta annan sen postauksen vielä jonkin aikaa muhia tuolla jossain.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!