Live each day like it was your last.

Suicide does not end the chances of life getting worse. 

Suicide eliminate the possibility of life ever getting better.

Kävelemme kadulla, voimme liukastua, lyödä päämme ja kuolla heti aivoverenvuotoon. Joku voi kävellä vastaan, lyödä puukolla ja päättää elämämme. Humaltunut henkilö voi ajaa päällemme, emmekä voi mitään. Saatamme saada sairauskohtauksen kesken ruokailun, ja se jää viimeiseksi kohtaukseksi. Tai yksinkertaisesti nukahdamme nukkuessamme ikuiseen uneen, emmekä ikinä enää herää. Kuitenkin voimme myös sairastua sairauteen, elää sen kanssa kymmeniä vuosia ja kuolla sen jälkeen kipuihimme. Loppujen lopuksi harva meistä kuolee vanhuuteen; aina on joko tapaturma, onnettomuus tai sairaus kyseessä. Elämämme voi heittää hetkessä ylösalaisin, taikka päättyä silmän räpäyksessä. Siitä huolimatta emme osaa arvostaa elämää, ja jotkut meistä jopa haluaa kuolla.. miksi? Vaikka olemme kokoajan niin alttiita kuolemalle, miksi me vartavasten haluamme sitä, joka vainoaa meitä kokoajan? Joka on kokoajan avosylin ottamassa meitä vastaan, mutta silti jatkamme taisteilua, kunnes kuolema meidät korjaa pois.

Joskus tuntuu

että kaikki sortuu ja

maailma kaatuu mun niskaan

Synkät pilvet peittää auringon

ja väreistä nään pelkästään harmaan

mut frendit päivän kirkastaa

niihin luottaa voi

Niiden siivet eivät lentää saa.
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan.
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan
sun paikkaas päällä maan.

Kun lumottuna yössä halaat,
tai petettynä kotiin palaat,
ne kävelevät askelillas hiljaa.
Sun polullas on jäätä, tuhkaa,
untuvaa ja lasinmurskaa.
Pikku palasia, jotka tuntuu
elämältä aina sittenkin.

People do not die from suicide; they die from sadness

Itsemurha -ihminen riistää itseltään hengen, vaikka voisi vaihtoehtoisesti elää. Hän riistää samalla mahdollisuuden parempaa, ja kaikkiin mahdollisuuksiin jota ei kykene sillä hetkellä näkemään. Sen takia jonkun pitäisi olla vieressä avaamassa henkilön silmät, ja muistuttamassa, että aina tulevaisuus voi tuoda hyvää ja parempaa. Jos järjellä nyt ajatellaan, miten olen monesti miettinyt, on ihmiset maan päällä, ja haudatut ihmiset maan alla. Vuosi kulkee, päivät vaihtuvat toiseen ja kesästä tulee talvi. Vuosi vaihtuu, ja ihmiset vaihtuvat myös. Kokonaiskuva on, että on miljardeja vuosia ja meidän elinikä on noin 70-80 vuotta. Eli mitä me täällä talsitaan, on oikeasti tosi lyhyt aika. Me ei saada toista mahdollisuutta, me ei voida toista kertaa elää ja kokea niitä kaikkia tunteita, mitä täällä koetaan. On se sitten hyvää, pahaa, kipua, tuskaa -mutta me tunnetaan, me hengitetään ja eletään! Me ollaan elossa, ja.. me ei saada toista tilaisuutta tarttua siihen mahdollisuuteen nauttia tästä kaikesta, niin hyvästä, kuin pahastakin. Tiedän, että luovuttaminen kuulostaa paremmalta, ja se tuntuukin välillä paremmalta vaihtoehdolta, mutta kun oikein vääntää ja kääntää vastaan, saa varmasti aivan mahtavan olon, kun tuntee voittaneen. Ja sitä ennen ei ikinä saa luovuttaa, ennenkuin on voittanut! Kun asiat menevät alamäkeen, täytyy vain taistella kovempaa vastaan ja lähteä itse ylämäkeen. 

Mutta kuten ylempänä kirjoitin... välillä ei vain pysty näkemään kaikkia mahdollisuuksia, eikä kykene siihen, vaikka kuinka haluaisi. Vaikka kuinka haluaisi tarttua reunasta, ja kivuta itsensä takaisin pinnalle, ei kykene. Joko ei omista tarpeeksi voimia, tai ei edes halua nähdä parempaa puolta. Silloin jonkun täytyy potkia persuksille, ja kääntää vaikka rautalangasta toisen päähän järjen asioista. Ketään ei saa hylätä, eikä jättää yksin. Se yksinäisyys voi koitua ihmisen kohtaloksi, ja olen nyt tosissani. Yksinäisyys on katala, kiero ja repii heikon uhrinsa hetkessä kynsiinsä. 

Miten onni korjataan
paremmaksi paikataan
päästänkö irti kun
oon huono jaksamaan
miten onni korjataan
en yksin pysty nousemaan
jos jo kaikki rikki on
katoan vaan pois

Instead of having a bad day, be thankful that you have this day

Ja niin... vaikkei se helppoa ole, eikä sitä ikinä muistakkaan -meidän pitäisi arvostaa jokaista hengenvetoa, jokaista päivää ja ylipäätänsä elämää mitä saamme elää. Äitini isällä oli aina tapana sanoa, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää, jopa pelkkä linnunlaulu. Että täytyy elää nyt, kun vielä voi. En tiedä miten se on mahdollista, mutta sellainen elämäntapa olisi aivan mahtava omistaa. Vaikka olisi murheita, pystyisi aina näkemään myös valoisan puolen. Itse en siihen kykene, mutta arvostan todella niitä, jotka pystyvät. Ja ne, jotka ovat niin vahvoja, täytyisi tukea heikompiaan. Ja heikompien toisiaan, jotta kaikki saisivat syyn hymyyn. Joka päivä, mahdollisimman usein. Ja aina... ei tarvitse olla sen parempaa syytä, mutta se, että pystyy edes hymyilemään, on hymyilemiseen aihe. 

1. Keep fighting.

2. Keep fighting.

3. Keep fighting.

and

Keep smiling.

Rakkaat lukijani, katsokaa ympärillinne, luokaa kasvoillenne hymy ja hymyilkää -vaikkei se ylettyisi silmiinne saakka. Vaan, että hymyilette, saatte voimaan toiset paremmin, ja vähitellen myös itsenne. Pian hymynne ylettyy myös sydämeenne saakka, pian ymmärrätte, ettei elämä ole itsestäänselvyys ja pian osaatte myös kiittää, että elätte ja hengitätte. Ja, osaatte arvostaa elämää! ♥ Vaikka kuinka pahalta se tuntuisikin, vaikka kuinka elämä potkisi, niin potkikaa takaisin. Tää on vaa peliä, joka täytyy oppia kestämään ja selviytymään. Ei ole siis väärin hymyillä, ja näyttää maailmalle, että oikeasti elää!



Day by day, may there be a little more peace tomorrow than today

Kuten tapoihin kuuluu, kirjoitan keikkaraportin -tällä kertaa keikalta, joka jää pysyvästi mieleen ja on varmasti ykkös sijalla pidemmän aikaa. Annika tuli meille perjantaina, tai niin ah niin ihanaa työpaikalleni ja sieltä suuntamisemme meille. Kuten yleensäkkin, päästiin sänkyyn vasta yhden maissa ja voitte kuvitella kuinka ihanalta tuntuu seuraavana aamun kun kello soi iloisesti puoli viideltä. Ei, se ei ollut aivan mahtava kokemus jo toistamiseen, ja vaikka oli reilusti aikaa laittautumiselle yms. -oltiin myöhästyä jälleen junasta. Mutta ehdittiin ja ehdittiin jopa ratikkaankin, josta tosin hypättiin puolessa välissä matkaa pois, koska päästiin kävellen paljon nopeemmin, kun se ratikka päätti lähteä kiertämään. -_- Tosiaan. Mehän tiedettiin, jo mikä kidutus olisi taas edessä, jäätyä ja nääntyä 13h ulkona. Mutta oli taas sen arvoista kuitenkin. Pientä hässäkkäähän siinä jälleen oli, mutta saatiin numero 65, eikä oikeasti siinä vaiheessa oikein jaksanut edes hymyillä. Oli niin väsynyt ja kuollut, ettei halunnut kuin vain nukahtaa. Mutta arvatkaa nukuttiinko oikeesti? Ei siellä pystynyt. Pientä torkahtelua, mutta. : _ D Omasta mielestä jonotus meni paljon rauhallisemmissa merkeissä mitä viime jonotus, kiitos jonotusnumeroiden -vaikka ne myös välillä saa kismittämään. Jonotus sujui tosiaan täydellisesti, ellei oteta huomioon, että mulle tuli pienimuotoinen stressi / paniikki sen lahjan suhteen, koska en tiennyt mihin se laitetaan tai miten saadaan yli päätänsä miehelle. Uhkasin polttaa ja lahjottaa sen jollekkin randomille, ja vielä moneen otteeseen. : D Onneksi Jrocksuomalaiset taas auttoivat ja saattoivat laatikon ihan suoraan bäkkärille. : __ ) Suuri kiitos tästä.

Tunnit muuttuivat minuuteiksi, minuutit sekunneiksi... 

Q & A

Tilaisuus alkoi 19:30, kun miehet astelivat lavalle ja istuivat alas tuoleille. Jotenkin oli outoa, että he vain tulivat niinkin rauhaisissa merkeissä. Tyhmää tavallaan. En muista todellakaan kaikkia kysymyksiä, mutta miehet antoivat tutun nyah näytteen. c : Ja Hide-zou laulo. ♥ Vaikkakin vain pari riimiä, mutta ! : D Suloista kuitenkin. ;w; Puolen tunnin kuluttua, miehet poistuivat ja oli vihdoin vuoro sen, mitä oli jo kauan odotettu...

As a sign of love for my people, I will not retreat

Ja miehet palasivat lavalle. Tällä kertaa sai seota, riehua, täristä siitä ilosta ja onnesta. En voi kuvailla sitä tunnetta, koska se oli niin epätodellista. Musta tuntuu vieläkin oudolta, että sain nähä ne jälleen. ;w; Ja näin nopeasti ! Kuitenkin -keikan aloitti Der Konig Der Dunkelheit ja sen myötä seurasi biisejä, joita en muista kaikkia läheskään, varsinkaan järjestystä, joten en ala kirjoittelemaan. Meijän paikat myös oli aivan täydelliset, koska nähtiin koko lava ja eturivi. * 3 * Paitsi Hiroki jäi vähän... piiloon. ;_; Näki kuitenkin, kun se hyppi siinä, ja sillee. : ) Urhw. Eden oli aivan ihan kuulla ja ah sitä tunnetta kun kaikki laulo mukana, ja oli muuten ihan hiljaista. ; _ ; Itsellä tuli siinä jossain puolessa väliä ihmeellinen lagaus moment, jonka takia yhtäkkiä vaa sekosin. ^^ Kirjaimellisesti. Nyom ~ennen sitä jo oli ollut molemminpuolin osoittelua Hide-zoun kanssa, ja keikan jälkeen sainkin kuulla että kun kirjaimellisesti itkin ja tärisin vaa, niin herra oli osotellut ja surullinen ilme kasvoillaan. c_c Jotenkin se mies vaa on niin... ´w` pur. Ja toki kaikki niistä oli vieläkin niin..*3*. Tsune oli söpö kun se hyppi kuin viimeistä päivää ja se oli niin iloinen kokoajan. ;www; Asagi ~♥ En osaa muutakaa sanoa. : D Ruiza tällä kertaa oli niin paljon omassa päässä jotenkin, että näin vain vilauksilta, mutta samanlainen virnuileva tuokin vielä tuntui olevan. : D Ja Hiroki ~haha, sen vaatetus. :__ D Oli myös plussaa kuullakkin tällä kertaa kokoajan Asagin laulu, viime kerralla kun se  tuppasi hukkumaan soittimien sekaan. :  (

This is the beginning of the night of awakening

Ensimmäinen encore alkoi, ja kaikki oli hyvin, kunnes tajusi, että pian kaikki olisi jälleen ohitse. D palaisi Japaniin, eikä palaisi heti seuraavalla viikolla lämmittämään meitä tänne kylmään Suomeen. Kun nuo olivat siirtyneet pois lavalta, takahuoneeseen, tuntui, että siinä olisi lähtenyt puolet sydämestä mukana. ,----, Jotenkin se tuntui niin loputtomalta, vaikka jotenkin osasi toivoa vielä toista encorea, muttei pystynyt siihen täydellisesti kuitenkaan. : __ ( Oon niin kiitollinen vaa ihmisille, jotka saivat ne tahdollaan vielä palaamaan ja oon niin kiitollinen, että D teki sen. ; w ;

That I make sure not to forget a single one, day by day

Toinen encore pääsi käyntiin day by day biisillä ja siinä vaiheessa jo tiesi, ettei kolmatta encorea tulisi. Se olisi nyt ja tässä, mitä olisi, joten yrittihän sitä kaiken ottaa irti. Kaikki ne katseet ja hymyt mitä ne vielä jakoi, oli jotain kaunista. Tiesi, että molemmin puolin oli onnistunut keikka. Loppu musiikin alkaessa jälleen soimaan, menihän se tila hieman hysteeriseksi. Hetki vain, ja lava tyhjeni tyystin. Siinä vaiheessa tuli niin järkky olo, ettei ole edes kunnollista muisti kuvaa... jalat ei kunnolla kantanut, pää oli sekasin ja posket kostuivat toistamiseen. ;----; Pakottauduin kuitenkin hetken päästä myyntipyödän luokse ja alempana kuvaa, mitä tarttuikaa mukaan. Olen vain niin kiitollinen, että pääsin näkemään jälleen kyseisen bändin ja odotan niin sitä päivää, kun ne ilmoittavat jälleen palaavansa. * 333 * Ja jotenkin myös kiehtoisi lähteä oikeasti Japaniin ensi vuonna, jos ja kun ne siellä kuitenkin suurempia keikkoja järjestelee sen kunniaksi. * 3 * Toivottavasti eurooppalaisetkin saisi kuitenkin jotain kivaa. c :

Heti kun sain kuulla, että D palaa Suomeen ajattelin; pakko keksiä jotain !

Ylempänä olevaan lippuun ilmestyi jonottajien nimiä. * 3 * Thih. Ja lipusta vastasti Tiina ja tuon sisko, joka päätyi lopulta myös laatikkoon, kun oli täynnä nimiä -heehehez. :  )

Ja joo, kuvailin laatikon alkuvaiheesta ihan viimeisempää vaiheeseen. Alempana kuva vielä loppusisältöineen. : __ ) Tosiaan. Kasasin aluksi, spreijasin mustalla ja frendi piirsi D kirjaimen kanteen. * 3 * Sain vielä idean laitella silkki paperia sisälle, vaikkakin ne vähän ikävästi alkoi kyllä repsottamaan. : ( Heitin vielä sisälle teko ruususun terälehtiä. : _ ) Mitä mieltä?

Sisältä löytyi mm: salmiakkia, suklaata, suklaalevyjä, kirjeitä, piirrustuksia, pehmolelu, kynä, suomiviina pullo ja kaikkea muuta kivaa. : ________ )

Ja sokerina pohjalla... löytöni. : 3 Ostin tosiaan photosetin, pinssit ja kangaslaukun. Olin tosi hysteerisessä tilassa, kun olin edes ostamassa, että en ees pystynyt ajattelemaan kunnolla ja tärisin. Sentään ihan viisaat ostokset, vaikkakin olisi ehkä pitänyt vielä napata se kuvakirja, mutta. : ( Ehkä mä sen jostain tilailen, jos alkaa liikaa harmittaa. : D Ainiin ! Hauskinta oli, että maksoin yhdestä photosetistä, ja sainkin siitä huolimatta kaksin kappalein. : ____ ) Theh. Sattuuhan noita mokia.

Kuiteeeenkiiiin..... :______ D Nytkin vielä niskat jumissa ja joo... : ( Kiitos jonotus seuralle. ♥ Kiitos Annikalle ylipäätänsä, kun jaksoi mua taas. Kiitos Jrocksuomelle, että mahdollisti jälleen tämänkin keikan. Kiitos faniprojektiin osallistuneille. Ilman teitä ei olisi miehet saanut Suomesta näinkin hienoa muistoa. ; D Ja suurin kiitos menee Dlle, joka palasi syrjäiseen ja kylmään Suomeen jälleen soittamaan ja piristämään.♥ * 3 * Paluuta odotellessa, ei voi kuin vain toivoa parasta.. : )

We finished final performance of the live!!!

Helsinki and Moscow was the best!!

It was a really amazing time!

I heard you sing a "EDEN"!

Do you know my joyful heart?

But I'm lonely that I can't see you for a while...

I'll not forget all of Europe tour!

I promise to come back again.

Thank you very much for the best memories!!!

I'll love you forever!!!

His name is Jay!

He and I are good partners in business.

And nice fellow!

(ASAGI) 

- tää kirje sai mut aamulla melkein jälleen parkuu. : (
EDENin täydellisyys... vielä loppuun. ; w ;