onko vielä koskaan kukaan löytänyt sitä mitä hän on etsinyt

Kuvat eivät tule liittymään kirjoitukseen mitenkään.


Tietääkö meistä kukaan mihin on menossa? Luulin aina ylä-aste ikäisenä, että kymmenien vuosien päästä olen enemmän kartalla siitä mitä haluan, oletin myös että ihmiset ympärilläni tietävät mihin ovat matkalla. Vaadittiinhan sitä minultakin silloin, tietoa siitä mitä haluan kun olen iso.
Nyt kun olen varttunut siitä miltei kymmenisen vuotta, en voi sanoa tietäväni vieläkään mitä haluan. Nykyään tiedän kuitenkin, että ympärilläni monet ihmiset painivat saman kysymyksen äärellä; silti, vaikka ovat minuakin monia kymmeniä vuosia vanhempia. Sen ajatuksen myötä olen alkanut epäilemään, ettei meistä kukaan todellisuudessa tiedä mihin on menossa.

Hän sanoi elämä on lyhyt, eikä hän ollut vielä

löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.

Häl oli silmissänsä jano ja vaikka mä näinkin sen

otin mä hänet vierellein mun elämään.

Ja siinä seistessäni vielä kuulin kun preeria kauemmas

häntä kutsui tuonnemmaks etelään.

Oli minullakin suunnitelma, tarkka käsikirjoitus siitä mitä haluaisin. Ei kuitenkaan tarvita kuin yksi hiljainen ajatus siitä, että mitä jos ei sittenkään - sillä jokainen ajatus on todellisuus - jokainen ajatus, joka on luotu mieleen on läsnä. Ja se siitä käsikirjoituksesta, koska mitä jos haluankin sittenkin jotain muuta? Ehkä käsikirjoituksessani lukeekin juuri nyt, että minun täytyy lopettaa ja katsoa muualle, tai ehkä siellä lukee pelkkää tyhjää?

Olen yrittänyt ajatella asiaa monelta kannalta, sillä niin monet haluavat vain olla onnellisia, mutten tiedä riittääkö sekään todella. Mitä sitten vaikka olisi onnellinen? Ei onnellisuus tarkoita sitä, että asiat olisivat niin kuin haluaisi niiden olevan. Mutta entä jos et tiedä mitä haluat?

Esimerkiksi itselläni on monia aloja takana, enkä vieläkään tiedä mitä haluan. Joskus olin täysin kartalla siitä mitä halusin, mutta sitten hommia tehdessäni saatan miettiä että ehkä en haluakkaan tätä?

Olen alkanut ymmärtämään muita ihmisiä paljon paremmin, sillä olemme kaikki yhtä eksyksissä. Ehkä astumme avioon, mutta olemme silti yhä epävarmoja avioitumisesta, ehkä saamme uuden työn mutta pian taas epäilemme asiaa syystä tai toisesta. Ihminen kai luotiin sellaiseksi, ettei mihinkään ole helppo tyytyä - ja onhan siinä puolensa hyvässä että pahassa.
Ja ehkä lopulta kun ihminen saa tarpeeksi ikää, niin olo ei ole niin levoton vaan on helpompi tyytyä siihen mitä on saavuttanut. Mutta siinä vaiheessa palataa kysymykseen, että onko ne saavutetut asiat juuri niitä mitä halusi saavuttaa?

Olisi vain helpompaa unohtaa, olisi vain helpompaa tyytyä siihen mitä on. Olisi helpompaa, jos en astelisi jokaiseen saavutukseen miettien että ehkä en kuulu tänne, että jos kirjoitan taas nimeni tähänkin paperiin niin minut kahlitaan lattiaan - olen alkanut ymmärtämään sisäistä kapinoijaani jota en ennen ole tuntenut.

Monet vastoinkäymiset herättävät viimeistään ajatukset siitä, että mitä todella elämältä haluaa. ja vaikka olisikin jonkinlainen ajatus, niin jollain tapaa ne ajatukset tuntuu mahdottomilta vaikkei mikään pitäisi olla mahdotonta. Jos se tuntuu mahdottomalta, niin ehkä et todella halua sitä - ehkä et todella ole valmis tekemään asioita joita pitäisi ja siksi asia on mahdoton. Mutta minkä eteen olisi valmis vaikka jättämään kaiken?

Mä mietin elämä on lyhyt mut onko vielä koskaan kukaan
Löytänyt sitä mitä hän on etsinyt

Eilen istuin tuolillani, katsoin peilistä kuvajaistani ja mietin että mitä jos en uskallakkaan elää. Elää kuten voisin. Tänää katsoin kaupassa ihmisiä ihmetellen, kuinka he elävät elämäänsä. Ihmetellen, että ovatko he tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyydestä on alkanut muodostumaan minulle pakkomielle - miksi tehdä mitään mikä ei miellytä minua? Miksi kukaan tekee mitään mikä ei miellytä? Joskus tietenkin on tehtävä asioita jotka eivät miellytä, mutta se kummastuttaa minua - miksi jatkaa vuosikymmeniä niin jos ei asia ei todella miellytä?
Katsoin ystävääni ja hänen lastaan, hymyilen aavistuksen kun hän katsoo sivulle. En voinut olla miettimättä, että valitsisiko hän tämän elämän jos voisi päättää toisen. Mietin, että minkä elämän hän valitsisi?

Koska jos et valitse tätä elämääsi jokainen aamu, ja jokainen hetki niin mikä sinua estää valitsemasta toisin? Mikä estää sinua juoksemasta maailmalle? Vai onko kyse juuri tietämättömyydestä ettet tiedä mihin haluat juosta?



Halusin purkaa hieman ajatuksiani tekstin muodossa, ja kuvat on aina parin viikon takaa. Mökkiävellism oli tosiaan, joissa olin Shatonien kanssa. Sen jälkeen ennätti olla Yukicon, jossa kävin Tiian kanssa pyörähtämässä. Mun elämä on tällä hetkellä vuoristorataa, enkä ole lainkaan kartalla siitä mitä tuleman pitää. Mutta uusia haasteita kohden! Toisaalta oon ihan positiivisin mielin, mutta jonkinlainen stressi ja pelko jäynää luita.

Kuitenkin. Kaikenlaista tuli kerättyä Yukiconista, tässä osa ostoksista:

Ja muutamia kuvia lisäksi. Vaikka itse sanoinkin, niin tunsin oloni tän tyylin kanssa kotoisemmaksi kuin aikoihin, joten ehkä vielä tulevaisuudessa leikkaan hiukseni oikeasti lyhyeksi. 

Tää Killstarin mekko on aivan rakkaus. En oo aiemmin hommannut mitään Killstarilta, mutta ehdottomasti tuun jatkossa hommaamaan. Oletin aina jotenkin, että ne on erityisen kalliita vaatteita, mutta sieltäkin onneksi löytyy paljon alennuksia.


Tässä oli kaikki tältä erää, hyvät viikonloput kaikille! ♥

family business

On tullut oltua Worldconissa (ilman ranneketta), on tullut käytyä luonnontieteellisestä museossa, on tullut oltua ystäväni Jennin mökillä, on tullut saatua yhdeksäntoista D levyä kuvien sekä laukun kera. Ja niin, ostin ihan super ihanan Winchesters mukin joten nyt kelpaa juoda kahvia/teetä! ♥
Tosiaankin, suunnattiin Worldconiin viikonloppuna, mutta ilmeisesti liput oli hulahtanut loppuun aamulla joten kierrettiin Essin kanssa myyntipöydät (niihin pääsi ilmatteeks).
Mökillä tuli rentouduttua, uitua, grillattua ja katsottua liikaa murhamysteereitä friiltä.
Ja hmm, ihailkaapa uusia D levyjäni. Rakkautta nuo pikkuset ehdottomasti. Ja jos ette jo tieneet, niin D on yksi tärkeimmistä bändeistä itselle. Miyavin, että the Gazetten lisäksi (onpa jännä että näin on ollut jo monta vuotta..??)

Nyt joka tapauksessa on painella kohti sänkyä ja unien ihmeellistä maailmaa. Viikonloppuna odottaakin maskeeraus produktion aloittelu, joten sieltä toivottavasti seuraavassa postauksessa juttua!

Katso syvälle silmiini, tunnetko tän hetken kauneuden?

Pääsin taas pitkästä aikaa coneilemaan! Jee, oli ihan superia pitkästä aikaa päästä takaisin conien maailmaan. Tosiaan olin käymässä Ropeconissa messukeskuksessa 29. lauantaina Tiian kanssa. Rakastuin tohon laukkuun ihan täysin siinä missä tuohon kaulakoruunkin. Oli järjettömän kivaa, ja nyt olisikin tarkoitus ensi viikolla suunnata worldconiin!

On tullut myös käytyä Viron puolella äipän kanssa, oli mukavaa pitkästä aikaa olla laivalla 22h sekä käydä Tallinnan puolella käppäilemässä. Vaikkakaan sää ei suosinut.

Mun sisäinen lapsi huusi nähdessään noi housut Tallinnassa, ja no pakkohan ne sitten oli ostaa. :) Sen lisäksi liian söpö little pony karkkirasia löyty laivalta, jossa on super hyvän makuisia karkkeja.

Ja kaiken lisäksi tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä raveissa. En varmaa ikinä löydä minkäänlaista tasapainoa sille haluanko ratsastaa vai enkö halua, ja tälläiset tapahtumat saa mut taipumaan ainakin kaksin kerroin vaa halusta ratsastaa. Nyt ois syksyllä vihdoin aikaa ratsastaa, mutta jokin pieni pelko sisällä yrittää lannistaa. Mutta ehkä mä vielä palaan talleille vakituisesti, ei sitä koskaan tiedä.

Mukaan tarttui söpö muki, ää, rakastan näitä niin paljon! Tykkään tosi paljon kuinka nää on piirretty.

Ja no, myös uudet näppäimet tuli hankittua verkkokaupasta 10€'lla kun edeltäjät oli ihan kulahtaneet. 

Tää viikko oli tosi aktiivinen, ja oon tosi tyytyväinen miten paljon kaikkea ennättänytkään tehdä. Nyt täytyy vähän suunnitella tulevia päiviä ja huilia hieman, niin jaksaa taas touhottaa. :) 

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille!