torstai 1. marraskuuta 2018

Tokyo


Kuva on vähän jäljessä mutta ei se mitään.

O
len odottanut tätä matkaa pitkään, todella pitkään. Miltei kymmenen vuotta. Sen takia minun on hankala kirjoittaa edes tätä tekstiä tänne, on tajuttoman hankalaa yrittää... kirjoittaa kaikki ulos. 
Miltei kymmenisen vuotta sitten ymmärsin, että haluan tuonne nousevan auringon maahan, Japaniin. Ajattelin kuitenkin, ettei se ikinä tapahdu. Jossain vaiheessa ajattelin myös, että lähden yksin; teen sen yksin koska miksei? En lopulta ikinä uskaltanut, ja totta puhuen en ikinä olettanut tämän vuoden alkaessa, että lähtisin Japaniin kyseisenä vuotena. En ollut suunnitellut sitä tarkkaan, en ollut suunnitellut mitään; kaikki vain tapahtui. Ennen tätä olin ollut varma, että joudun suunnitelemaan matkaa vähintään vuoden, joudun suunnitelemaan kaikkea pitkään, ja hartaasti. Loppujen lopuksi ehkä kyse oli siitä, että suunnittelin tätä matkaa kaiken aikaa jossain sisimmissä. 

Kaikki lähti the GazettE bändin julkaistua kiertuepäivät, ja se oli aluksi leikkimielistä vitsailua siitä että joo voisi lähteä muutaman ystävän kanssa. Lopulta vitsailu muuttui suunnitelmaksi, ja suunnitelma toteutukseksi. Olin todella pitkään epävarma, ja kauan minulla oli sellainen tunne että en pysty tähän. Kaikki kuitenkin pohjautui siihen yksinkertaiseen keskusteluun ystäväni kanssa siitä; miksi en voisi oikeasti lähteä? Mikä minua todella estäisi jos ei raha? Eikä työ? Mikä oli este? Ymmärsin katsoa syvemmälle, ja ymmärsin katsoa peiliin. Kyse oli pelosta. Olen ollut monien vuosien ajan todella altis pelolle, ja pelko on hallinnut monella tapaa elämää. Olen jäänyt makaamaan pelon takia, ja pelko on myös lamaannuttanut minut milloin missäkin. Ymmärsin, että kyse on nyt myös pelosta ja jos tilanne jatkuu en ehkä kykene kohtaamaan sitä ikinä, jos en nyt uskalla miten uskallan vuoden päästä? Olen iloinen, että tämä keskustelu tuli käytyä, ja olen ennen kaikkea iloinen siitä että elämääni tuli ihminen joka herätti minut. Joka käski rohkaistua. 

Ja sitten alkoi loputon suunnitelu; täytyi saada keikkaliput voitettua, täytyi selvittää lomat, täytyi selvittää rahat, täytyi selvittää kauan olisimme ja näin. Aloimme suunnitella tätä heinäkuussa, ja nyt, tämän viikon sunnuntaina me lähdemme viimein Japaniin. Tai, kolmas meistä lähtee jo perjantaina, mutta sunnuntaina koittaa oma lento. Matkamme kestää yhteensä kahdeksan päivää, mutta pari päivää niistä meneekin matkustamiseen. 

Nyt jotten ainoastaan vain höpöttäisi miten sekavan ihanaa kaikki on niin mennään hankitoihin, joita olen tehnyt matkaa varten:





Adapteri, siis aivan pakollinen hankita. Tämä yksilö maksoi noin 20€, ja tämän luvataan toimivan 150+ eri maassa. Sen lisäksi tässä on 4 usbia, joten aivan uskomaton yksilö jos vain toimii vielä Japanissa, jos ei niin ihmettelen kyllä suuresti.
Niskatuki, silmälaput ja korvatulpat. Näistä tulen käyttämään luultavasti vain puhallettavaa niskatyynyä, sillä korvatulppia en tarvitse ja silmälaput painavat ohimoita. Onneksi löysin kaapista toisen silmälaput!
Lentosukat. En ole aiemmilla lennoilla käyttänyt tälläisiä, mutta näin pitkällä lennolla aivan varmasti tarpeelliset.

Tällä kombolla mennään, tietenkin täytyy vielä tehdä muutamia hankitoja, mutta nää on tärkeitä.


Matkasuunnitelmista voisin kertoa sen verran, että ollaan menossa 6 // 11 ja 7 // 11 pidettäville the GazettE keikoille, jotka järjestetään CLUB CITTA'Kawasaki keikkapaikalla. Sen lisäksi on suunnitelmissa eräänläinen tapaaminen D bändin kanssa, jonka toivon hartaasti onnistuvan. Mahdollisesti käymme katsomassa Hideto Matsumoton haudan näiden lisäksi, ja tietty lisäksi perus kiertelyä.

Tässä oli tälläinen pieni perehdytys siihen mitä on tapahtumassa.
Totta puhuen nyt kun kirjotan tätä en voi vieläkään uskoa todeksi että olen lähdössä, tuntuu että kirjoittaisin jostakusta toisesta tai että keksisin hyvää tarinaa. Ehkä ajatukset jossain välissä selkeentyy, tai viimeistään Japanissa (tai ehkä vasta palattua Suomeen).

En taida päivittää enää ennen matkaa, joten seuraavaa postausta saatte nyt odotella viikon!
Siihen saakka; kaikkea hyvää teille! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti