torstai 11. joulukuuta 2014

Ajellaan ajamisen vuoksi.

Luovutin joulukalenterin suhteen. Poistan noi tehnyt postaukset kokonaan. Yritin, muttei tullut mitään. Oon tällä hetkellä töissä, joten sekin veroittaa päivistä. Eikä yksinkertaisesti aihetta löydy tarpeeksi. Näin illan tullen haluan vielä kuitenkin jakaa teille jotain. Koin asian tärkeänä, vaikka olenkin vasta ajokortin saanut. Siitä huolimatta.

Joka viides autoilija ei käytä suuntavilkkua. 

Ei tarvitse uutisia tietääkseen tämän. Ootteko ikinä seurannut muiden autoilijoiden ajamista? Pahinta taitaa olla, kun kaistaa vaihetaan, ilman minkäänlaista vilkkua. Käännyttään, eikä laiteta vilkkua. Vaihdetaan kaistaa, eikä laiteta vilkkua. Oletetaan, että vilkku on vain muille autoilijoille, mutta vilkku on myös suunnattu; kävelijöille, pyöräilijöille ja niin edelleen. Autoillessa aina aattelee, että eihän siinä mitään ongelmaa ole. Ajamisessa. Mutta vaikeuksia tuo autoilijat, joista ei voi tietää ikinä mitä ne päättää. Pahinta on, että auto vain päättää tulla eteen. Jos autoilija ei huomaa sinua, pahimmassa tapauksessa kylkeen.

Aikomuksenihan ei ollut valittaa suoranaisesti asiasta, mutta. Krhm. En yritä ymmärtää edes näitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä vilkun tärkeyttä. Tai ollaan joko liian laiskoja, että käytettäisiin. Aatellaan, että mihinpäs sitä tarttee. Ja kyllä kaikki väistää, kun minä tästä nyt tulen minun autollani.
Loput ajattelevat, etteivät he käytä vilkkua jossain risteyksessä, kun ei muita autoja näy. Sitten ajatellaan niin taas, ja taas, ja lopulta se muuttuu jatkuvaksi ajatukseksi. Mitä jos jossain pimeydessä seisookin auto, jossa ei ole valoja? Sepä se. Sitten käytetään vilkkua kaistalla, josta ei voi kuin kääntyä yhteen suuntaan, ja silloin vilkutetaa jo ennen kaistalle tuloa. Jotenkin hassua, miten porukka ei myöskään ymmärrä, että vilkulla pyydetään lupaa kaistalle tulemiseen. Herätetään muut autoilijat. Ilmoitetaan aikeista. Ei vain töräytetä sillä ladalla siihen nokkaan puskurilla.

En oleta tän postauksen muuttavan mitää. En oleta, että yksikään oikeasti muuttaisi itsekästä tapaa ajaa. En oleta, että yksikään teistä oikeasti jäisi miettimään tätä asiaa, ja ajattelisi miltä tuntuu kun edessä ajava auto ajaa etee kertomatta sinulle.

Suomalaiset eivät osaa puhua. Mutta myös liikenteessä kommunikointi on surkeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti